Ansiosidonnaisen loppu ja 7 keinoa selvitä

Olen ollut nyt yli kaksi vuotta työtön, mutta koko tuon ajan olen pärjännyt taloudellisesi varsin hyvin, eikä arjessakaan ole ollut valittamista. Tästä käy kiittäminen omasta mielestäni ruhtinaallista ansiosidonnaista, mutta nyt päivät sen kanssa ovat tulleet päätökseen. 400 maksupäivää ja aika tarkalleen 32 278€ myöhemmin on saamatta enää yksi maksuerä ja vastassa on karu todellisuus: tuloni katkeavat seinään, sillä oikeuteni ansiosidonnaiseen päivärahaan on päättynyt.

Vielä ei ole aika latoa mielipiteitä ja kokemuksia työttömyydestäni, vaan sen sijaan käydä läpi mitä teen nyt, sillä jollakin itsensä on elätettävä. Onko minulla töitä? Olenko oikeutettu muuhun etuuteen? Mitä edes haluan? Paljastan, että en tiedä vielä itsekään, mutta ehkä vaihtoehtojen puntaroiminen toisi myös minulle selkeyttä tulevaan. Ehkä ulkopuolinen näkee tilanteeni toisin ja lukijana voit antaa oman neuvosi jatkoon tai mitä itse tekisit tilanteessani.

Tilanne nyt

Jotta olisin valmis ottamaan vastaan elämänohjeita niin kerron alkuun millä korteilla pelaan. Tämä on tietysti ehkä ihan hyvä myös selventää myös itselleen ajoittain. Varsinkin jos jännittää tulevansa valituksi työnhaussa, jossa 500 sinua koulutetumpaa ammattilaista kisaa samasta paikasta.

2v työttömänä ollut ylioppilas ei ole varmasti monellekkaan työnantajalle paperilla se unelmahakija. Uskon kuitenkin olevani enemmän kuin pätevä moneen työhön osaamiseni ja kokemukseni puolesta. Ansiosidonnainen on mahdollistanut tähän saakka melko valikoivan työnhaun eikä matalapalkkaista työtä ole vain ollut kannattavaa edes hakea (siinä ennakkoon yksi mainitsemistani puutteista). Nyt olen kuitenkin tilanteessa, jossa mitä tahansa työtä olisi taloudellisesti ihan fiksua ottaa vastaan, mikä tietysti kannustaa miettimään laajemmin eri ansaintatapoja.

En kuitenkaan ole innosta piukeana palaamassa takaisin työhön josta kaksi vuotta sitten jäin pois. Yöt baaritiskin takana eivät ainakaan kovin jatkuvaluonteisena työnä houkuta. Sen sijaan voisin kuvitella itseni töihin esimerkiksi kaupan kassalle tai vaikka sihteeriksi. En siis tavoittele hienoa titteliä tai etenemistä sikariportaaseen. Tavallinen fyysisesti ja psyykkisesti turvallinen työ on enemmän kuin riittävä.

Paljonko on tarpeeksi?

Tärkeä tekijä valintani kannalta on myös se paljonko tarvitsisin edes tuloja pärjätäkseni. Yritin tehdä laskelmaa, mutta termi pärjääminen aiheuttaa päänvaivaa. Voisin ylläpitää nykyisen elintasoni ja maksaa lainat ongelmitta vain noin 900€-1000€ nettotuloilla kuukaudessa, eli alle köyhyysrajan jäävillä tuloilla. Tämä on siis vähimmäismäärä minkä tarvitsisin mukavaan elämiseen.

Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu taas kärsisi ison kolauksen pelkkään pärjäämiseen tyytymällä. Elämäntyyli, jossa pärjätään, ei vie minua lähemmäksi taloudellisia tavoitteitani. Pankin lainahanat menisivät kiinni, en pystyisi tekemään lisäsijoituksia eikä noilla tuloilla juuri remontoida merkittäviä arvonnousuja asuntoihinkaan. Eläisin kädestä-suuhun-meiningillä, mikä ei sovi omaan käsitykseeni hyvästä taloudenhoidosta. Tarvitsen siis enemmän, ja pankin silmissä myös varmaa ja säännöllistä tuloa.

Tavoitteenani on ollut pystyä sijoittamaan 1000€/kk ainakin 35-vuotiaaksi saakka. Tämä tarkoittaa, että nettotuloja pitäisikin olla 2000€/kk. Kun mukaan laskee sen, että haluaisin jatkaa säännöllistä matkustelua täytyy tuloja kasvattaa entisestään ja luku olisi varmasti lähempänä 2500€/kk, mikä on summa joka minulle jäi kuukaudessa käteen edellisestä työstäni. Vuositasolla tämä tarkoittaa 30 000€ nettotuloja.

Valintojen maailma

Meillä on lähes rajaton määrä tapoja tienata, eikä raha tule maailmasta loppumaan. Olen valmis miettimään vaihtoehtoja myös boksin ulkopuolelta, joten listaan muutaman potentiaalisen keinon tienata ja arvion ne osa-alueittain pisteillä 1-5. Arvionnissa tutkin vaihtoehdon tarjoamaa taloudellista turvaa, eli sitä kuinka varmasti raha löytää tilille kyseistä keinoa käyttämällä, potentiaalista tuottoa sekä mielekkyyttä.

Suurin osa keinoista ja niille antamistani pisteistä kumpuaa omista kokemuksistani, eikä tällainen subjektiivinen tarkastelu ehkä tuota muuta tulosta kuin sen mikä tuntuu hyvältä. Tilanteeseeni paras keino ei siis välttämättä tule olemaan se joka kerää isoimman pistepotin.

1. Yrittäjyys

Yrittäjyys on itselleni monella tavalla huono ratkaisu tällä hetkellä. En tiedä olenko kertonut, mutta olen perustanut kahden toisen henkilön kanssa osakeyhtiön vuonna 2019. Korona vei pohjan toiminnalta vain puolen vuoden päästä yrityksen perustamisesta, ja homma kuihtui kasaan. Yritys ja yrittäjyys jäi kuitenkin kummittelemaan pitkäksi ajaksi vaikeuttaen esimerkiksi statustani opiskelijana tai työttömänä.

Lähtemällä yrittäjäksi pelkään jääväni paitsi koko yhteiskunnan tarjoamasta turvaverkosta, maksaen silti sen ylläpidosta muille. Yrittäjänä työttömyys tai sairastaminen eivät käy päinsä, ja viimeisen 2 vuoden aikana kumpaakin kokeneena myönnän, että minua pelottaisi jäädä tyhjän päälle tuolloin. Pankin silmissä yrittäjä, varsinkin aloitteleva sellainen näyttäytyy riskisempänä asiakkaana ja uskallan melkein väittää, että työttömänä sain lainaa paremmin kuin ryhtymällä yrittäjäksi.

Erityisesti jos tarkoituksenani olisi perustaa osakeyhtiö asuntosijoitustoimintaa varten. Korkeampi marginaali ja tiukemmat lainaehdot. Tämä on todennäköisesti jossain vaiheessa ajankohtaista, mutta nyt näen sen turhan aikaisena.

Taloudellinen turva: 1
Potentiaalinen tuotto: 5
Mielekkyys: 3

2. Freelancer

Olen tehnyt freelancer-kirjoittajan töitä nyt noin kolmen vuoden ajan ja tällä hetkellä kirjoitan sisältöä vain Nordnetille. Tämä on ollut mukava sivutulo koko tuon ajan ja olen saanut hyvin vapaat kädet tuottaa juuri silloin ja sellaista sijoitusaiheista sisältöä kun haluan. Tämä pysyy jatkossakin yhtenä tulonlähteenäni ja nyt ehkä aktiivisemmalla otteella, kun saatu korvaus ei enää vähennä muita tulojani.

Olen tehnyt aikaisemmin tekstisisällön lisäksi mm. verkkosivuja ja somesisältöä yrityksille, joten tämä voisi olla yksi ansaintatapa lisää.

Taloudellinen turva: 2
Potentiaalinen tuotto: 3
Mielekkyys: 5

3. Vuokratyö

Vuokratyötä tehneenä olen enemmän kuin tietoinen sen huonoista puolista. Kuumeisena joko menet töihin ja saat palkan tai olet omakustanteisesti sairas. Ette tiedä kuinka monta mahatautia on levitetty vain sillä, että vuokratyöläisen on ollut pakko valita jätetäänkö vuokra maksamatta vai mennäänkö töihin. Elämää ja tekemisiä on myös vaikea suunnitella eteenpäin, sillä et tiedä oletko seuraavana päivänä töissä vai et. Varma ja säännöllinen tulo on siis vain unelma keikkatyöläiselle.

Näkisin kuitenkin, että vuokratyön hyvät puolet korostuisivat nykyisessä tilanteessani. Saisin valita milloin menen töihin (oletuksena että sellaista tarjottaisiin) ja voisin halutessani jättää menemättä. Niin kauan näistä kuvioista pois olleena en ole täysin varma nykykäytänteistä, mutta oletan minulla olevan mahdollisuus vaikuttaa myös siihen mihin hintaan myyn työtäni vuokrafirman kautta.

Tein itse paljon vuokratöitä ravintola-alalla, jossa vastassa saattoi olla mitä vain. Joskus vuokrafirma kertoi vain osoitteen ja mitä puetaan päälle. Sitä saattoi päätyä vapaamuurareiden juhliin ja toisinaan valmistamaan simaa tai siivoamaan. Ihan hauskaa, mutta nykyisin varmasti stressaavaakin.

Taloudellinen turva: 1
Potentiaalinen tuotto: 3
Mielekkyys: 4

4. Työmarkkinatuki

Olen ollut oikeutettu palvelualojen ammattiliiton maksamaan ansiosidonnaiseen päivärahaan, jota maksetaan huomattavasti löyhemmillä kriteereillä kuin kelan tarjoamaa työmarkkinatukea, joka vaikuttaisi olevan ainoa tuki johon minulla saattaisi olla oikeus. Ilman palkkatuloja (vuokratulot huomioiden) olisi työmarkkinatuen määrä 15,26€/pv ja helmikuusta eteenpäin noin 3,35€/pv. Kirjoitustöistä saatavat palkkiot laskevat luvun nollaan.

Tämä ei ole ollut itselleni ensisijainen vaihtoehto missään vaiheessa, mutta mielenkiintoista selvittää tätä systeemiä! Olen nimittäin ollut yksi tukien alikäyttäjistä tietämättäni monen muun tapaan. Eli olen ollut tilanteessa jossa olisin ollut oikeutettu Kelan maksamiin tukiin, mutta olen jättänyt niitä nostamatta.

Tuet eivät siis ole itselleni edes viimesijainen vaihtoehto tällä hetkellä, sillä niitä ei ole tarjolla.

Taloudellinen turva: 1
Potentiaalinen tuotto: 1
Mielekkyys: 1

5. Kokoaikainen työ

Se mitä nuorena tavoitteli kaikista eniten työelämässä: varmuus edes tietyksi ajanjaksoksi suhteellisen varmasta tulosta. Kun sain ensimmäisen kokoaikaisen työsopimuksen käsiini olin oikeasti AIKUINEN. Aikuinen menee viikottain samaan paikkaan tekemään samaa työtä ja aikuinen tietää kummankin ennakkoon.

Kokoaikaisen työn suurin etu on siis palkanmaksun varmuus edes määräajaksi. 38 tuntia viikossa taas tuntuu 2 vuoden työttömyyden jälkeen oikeasti paljolta. En enää edes muista miten olen saanut kaiken muun suoritettua kun kävin töissä, sillä välillä työttömyyskin on tuntunut kokopäivätyöltä. Koirien lenkitys ja joskus peseminenkin kolmesti päivässä, pyykkääminen, kokkaaminen, kaupassa käyminen, siivoaminen, sijoittaminen, kokoukset, tapaamiset, lääkärit, pankkiajat, vuokralaiset. Tiedän, että jokainen aikuinen ihminen saa nämä asiat jotenkin suoritettua mutta silti!

Taloudellinen turva: 5
Potentiaalinen tuotto: 3
Mielekkyys: 2

6. Kotivaimo

Tradwife-trendi ja kritiikki sen ympärillä jaksaa vieläkin puhututtaa (tradwife = traditional wife, perinteinen vaimo) ja ilmiössä sukupuoliroolit ovat selkeät: naisen paikka on kotona ja miehen töissä.

Vanhanaikaista tai ei, mutta viimeiset pari vuotta tämä on ollut asetelma myös meidän taloudessamme. Olen ollut kotona ja hoitanut kaikki jo aikaisemmin mainitsemani työt samalla kun avopuolisoni on käynyt palkkatöissä. Eron perinteiseen tradwife-elämään on tehnyt vain se, että olemme maksaneet kulumme puoliksi.

Puolisoni on ollut ymmärrettävästi tyytyväinen arkeensa ja tuonut esille vaihtoehdon siitä, että jäisin myös tulojeni katketessa jatkamaan hyvin jatkunutta kotivaimon elämää. Se, että jäisin pidemmäksi ajaksi toisen elätettäväksi ei ole itselleni ensisijainen vaihtoehto, mutta tuntuu turvalliselta pystyä jäädä tutkimaan vaihtoehtoja ilman stressiä rahasta.

Taloudellinen turva: 3
Potentiaalinen tuotto: 1
Mielekkyys: 5

7. Aktiivinen asuntosijoittaminen

Mielenkiintoisin viimeisenä! Olen pyöritellyt mielessäni vaihtoehtoa elättää itseni asunnoilla jo tässä vaiheessa firematkaa. Passiivisten vuokratulojen varaan en pysty jäämään, sillä asuntojen kassavirta taitaa olla nipin napin 0€ tällä hetkellä. Aktiivisemmalla toiminnalla tilanne voisi olla toinen ja tähän näen kaksi keinoa.

  1. Airbnb
    Lyhytaikaisella vuokrauksella kassavirtamme nykyisistä asunnoista voisi olla huomattavasti parempi. Tämä vaatisi tietysti aktiivisuutta, vaihtosiivouksia, yhteydenpitoa, pyykkirumbaa ja sisältäisi pitkäaikaisvuokrausta korkeamman riskin. 2-3 kohteella potentiaalinen tuotto voisi kattaa hyvin asunnon kulujen lisäksi oman elämiseni kulut.
  2. Flippaus
    30 000€ nettotulo vuodessa vaatisi mahdollisesti 2 hyvää ja onnistunutta flippiä. Asuntojen remontoiminen ja myyminen päivätyön ohessa tuskin onnistuisi ja näen, että tilanteessamme (puoliso päivätöissä, minä remontoimassa) flippaaminen voisi olla täysin varteenotettava tapa tienata. Saisimme parhaat puolet molempien tilanteista hyödynnettyä kuten tähänkin saakka.

Kummastakaan vaihtoehdosta minulla ei ole aikaisempaa kokemusta, joten tämä olisi hyppy tuntemattomaan. Mikäli yritys epäonnistuisi olisi aina mahdollisuus palata takaisin tuttuun ja turvalliseen pitkäaikaisvuokraukseen.

Taloudellinen turva: 2
Potentiaalinen tuotto: 5
Mielekkyys: 5

Yhteenveto

Tuet: 1
Vuokratyö: 2,6
kotivaimo: 3
Yrittäjyys: 3
Freelancer: 3,3
kokoaikainen työ: 3,3
asuntosijoittaminen: 4

Korkeimman pistepotin keräsi vähemmän yllättäen juuri kuten alussa aavistelin – se vaihtoehto joka vain tuntuu tällä hetkellä mukavimmalta. Pidän asuntosijoittamista ja ehkä juuri flippaamista täysin varteenotettava keinona tilanteessani, mutta helpoin ja varmin tie se ei varmasti olisi.

Helpoin vaihtoehto löytyy listan häntäpäästä, vuokratyöstä. Tähän uskon pääseväni kiinni suhteellisen helposti ja varmasti. Huonosta sijoituksesta huolimatta pidän vuokratyötä tässä tilanteessa, jopa yhtenä kärkivaihtoehdoista. Se mahdollistaisi töiden tekemisen silloin kun minulle sopii, sillä kuten sanoin 8-16 kiinnitys ei palvelisi sekään tavoitteitani, varsinkin kun remontoitavia asuntoja on nykyisen lisäksi ainakin 2 tälle keväälle.

Ratkaisu löytyy todennäköisesti usean tulonlähteen yhdistämisestä. Voi olla että myöhemmin vuoden edetessä ja remonttien valmistuttua kokoaikatyö alkaakin houkuttaa. Varsinkin jos saan pehmeän laskeutumisen takaisin työelämään keikkatöillä.

Ennustaisin että tämän vuoden ansaintakeinoina merkityksellisimpänä tulevat olemaan asunnot jollain muotoa, tämän jälkeen freelance-työt ja viimeisenä jonkun palkkalistoilla oleminen, oli se sitten vuokratyötä tai vakituinen ja kokoaikainen työ. Ehkä tämä vuosi ja päättyvä työttömyys tuo uudenlaista ajattelua uran suhteen tai ehkä se on tilaisuus lähteä kokeilemaan jotain aivan muuta.

Jos sinä olisit minun kengissäni, mitä tekisit?

Kommentit

  1.  avatar

    Ilman muuta tradwife! Varsinkin, jos ja kun olet löytänyt hyvän miehen. 😉 Vaikuttaa siltä, että kodinhoito on ollut sinusta antoisaa.

    Tykkää

    1. Ina Mattila avatar

      Kodinhoito on kyllä mukavaa, ja vielä parempaa kun sillä saa helpotettua ja parannettua myös muiden arkea. 100% miehen tuloilla eläväksi kotivaimoksi ei kuitenkaan ehkä tulisi ryhdyttyä, ainakaan jos tavoitteena on taloudellinen riippumattomuus😉

      Tykkää

  2.  avatar

    Oletko saanut työllistymissuunnitelmaan palkkatuen mukaan eli voisiko sinut työllistävä yritys saada palkkatukea? Luulisi että sen avulla voisi saada hivenen helpommin työpaikan tai ainakin lyhyemmän stintin.

    Tykkää

    1. Ina Mattila avatar

      Tämä olikin minulle uutta tietoa ja vaikuttaa nopealla selvittelyllä mielenkiintoiselta järjestelyltä! Työllistymissuunnitelmani on tehty vuonna 2023 ensimmäisellä (ja ainoalla) kerralla kun olen virkailijan kanssa asioinut, mutta en muista tällaisesta olleen puhetta lainkaan.

      Kiitos vinkistä!

      Tykkää

  3.  avatar

    Hei Ina, ehdoton neuvoni on että sijoita itseesi ja opiskele. Kerrot olevasi ylioppilas. Opintolaina on edullista ja ajoissa valmistumisesta saa sitä paitsi reilun hyvityksen.

    Tykkää

    1. Ina Mattila avatar

      Opintolainahyvitys olisi tarpeeksi suuri kannustin lähteä opiskelemaan, mutta valitettavasti minulla ei ole enää mahdollisuutta hyvitykseen, sillä olen opiskellut yhden päivän ammattikorkeakoulussa joskus lukion jälkeen. Muuten voisin pitää tätä varteenotettavana vaihtoehtona kyllä!

      Tykkää

Jätä kommentti Nimetön Peruuta vastaus