Nyt myös @asuntokapitalisti

Marraskuun alussa ostettu asunto on pitänyt minut kiireisenä viimeiset kolme viikkoa! Tasoite on roiskunut, maalisuti heilunut ja sorkkarauta häirinnyt naapurirauhaa. Loka- ja marraskuun kuukausikatsaukset tulevat siis todennäköisesti niputettuna, sillä en vieläkään ole ehtinyt laskemaan kummankaan tuloja ja menoja. Blogihiljaisuus jatkuu siis vielä ainakin toistaiseksi.

Viimeaikainen osakeintoni on ollut hälyttävän vähäistä, vaikka markkinalla on tapahtunut paljon viimeisen kuukaudenkin aikana, josta olisin voinut kirjoittaa joko tänne tai Nordnet-blogiin. Tämä into ei suinkaan ole kadonnut vaan ennemminkin suuntautunut toisaalle: asuntosijoittamiseen. Olen aikaisemmin puhunut asuntokuumeestani ja siitä kuinka se ei lopulta hellittänyt edes kahdella uudella asunnolla alkuvuodesta. Asunnot ovat olleet itselleni tämän vuoden hot topic, josta asiaa riittää riippumatta siitä ollaanko ystäväporukalla istumassa iltaa, anopin ruokapöydässä vai selaanko yksin Pinterestiä.

Viimeinen naula oli saamamme arvonnousu edellisen sijoitusasunnon remontin myötä. Itseluottamuksemme asuntosijoittajina raketoi (enemmän tai vähemmän perustellusti) tuon jälkeen ja halusimme lähteä heti toistamaan tätä hyväksi todettua kaavaa. Kaikki on tuntunut sujuvan muutenkin asuntojen saralla enemmän kuin hyvin, samalla kun osakesijoittamisesta en voi sanoa samaa.

@asuntokapitalisti

Päätin käyttää tämän innon hyväksi ja loin instagramiin käyttäjän @asuntokapitalisti. Tuolla tilillä jaan enemmän asuntosijoittamisesta, vuokranantajuudesta ja remontoimisesta.

En ole kovin suuri Instagramin, Tiktokin tai muiden vastaavien, suorastaan riippuvuutta aiheuttavien alustojen fani. Ensimmäisessä olen kuitenkin ollut käyttäjä koko aikuisikäni ja seurannut muiden sijoittajien ja erityisesti asuntosijoittajien sisältöä siellä. Asuntoaiheisia tilejä on hillitön ja jatkuvasti kasvava määrä, mutta oikeasti mielekästä seurattavaa tuossa skenessä ei ole kovinkaan paljoa. Heitin siis omat verkkoni vesille ja katson pystynkö itse yhtään sen parempaan näytän että pystyn parempaan.

Nopeatempoisen somesisällön tuottaminen on huomattavasti jouhevampaa kuin perinteinen blogikirjoittaminen. Vaikka olen aina pitänyt, ja pidän yhä postausten ja kolumnien kirjoittamisesta, niin myönnän, että on ollut koukuttavaa kun parin ensimmäisen päivän aikana somevideoitani on katsottu useammin, kuin joitain blogikirjoituksiani luettu ikinä! Kukaan ei läväytä FIRE35-blogia verkkokalvoillesi täysin yllättäen, mutta Instagramin algoritmi tekee sen puolestani ja @asuntokapitalisti kiittää ja tavoittaa samalla helpommin kohderyhmänsä.

Nyt, kuten kuka tahansa somettaja, suosittelen sinua seuraamaan, jakamaan ja tykkäämään. Kaikkialla. Sisältöäni voi nyt seurata siis Täällä FIRE35-blogissa, Nordnet-blogissa tai instagramin @asuntokapitalisti-tlillä.

Vastaa

  1. Raportti 10/24 & 11/24 – Ina Mattila avatar

    […] tehokkaasti ainakin uuden sijoitusasuntomme remontointi ja siitä innostuneena perustamani @asuntokapitalisti -instagramtilin päivittely. Vaikka päivät ovat nyt lyhyitä, pimeitä tai korkeintaan harmaita […]

    Tykkää

Jätä kommentti Raportti 10/24 & 11/24 – Ina Mattila Peruuta vastaus