Kannattaako vakuuttaminen?

Sisältää mainoslinkin, mainoslinkit merkitty *-merkillä

Onko sulla mielipidettä vakuutuksista? Onko terveysvakuutus vaurastumisen jarru, kun ajattelee, että siihen menevän rahan voi sijoittaa ja tarvittaessa käyttää terveydenhoitokustannuksiin?

Sain edelliseen julkaisuuni hyvän kysymyksen vakuutuksista ja ajattelin, että vastataan pidemmän kaavan mukaan! Vakuutukset kun on ollut itselleni joskus se pakolliseksi mielletty kulu, joka on hankittu vain koska sellainen nyt pitää olla. Nykyisin asioista tietoisempana näen myös vakuutukset hieman eri valossa.

Kannattaako vakuuttaminen ylipäätään?

Vakuutuksiin uppoaa X määrä riihikuivaa vuodessa ja usein ilman minkäänlaista suoraa rahallista vastinetta. Tästä tuleekin herkästi käsitys että kyseessä on vain yksi ylimääräinen kulu.

Joissain tapauksissa vakuuttaminen todella on ylimääräinen ja turha kulu; Vakuutusyhtiön myymä tuote, josta heidän on tarkoitus saada rahallinen hyöty.

Vakuutushan itsessään on vain taloudellinen turva riskin toteutuessa. Vakuutuksen ansiosta saat joko rahallisen kertakorvauksen tai aiheutuneet kulusi korvataan. Suurin osa vakuutusten korvauksista maksetaan toteutuneiden kulujen mukaan, joten käsitellään tätä aluksi.

Vakuutuksissa kannattaa ehdottomasti punnita riskin lisäksi hyötyä ja kannattavuutta. Käytän seuraavia esimerkkitilanteita tässä kirjoituksessa mittaamaan vakuutuksen rahallista hyötyä:

Tilanne #1

Olet maksanut vakuutusmaksua 500€ ja vakuutusyhtiö korvaa vahingosta sinulle 500€. Olet maksanut itse toteutuneen vahinkosi vakuutusmaksuna.
Rahallinen hyöty: 0€

Tilanne #2

Olet maksanut vakuutusmaksua 500€ ja vakuutusyhtiö korvaa vahingosta sinulle 2000€. Saat vakuutusyhtiöltä enemmän korvauksia kuin vakuutusmaksusi määrä.

Rahallinen hyöty: 1500€

Suora rahallinen hyöty toteutuu vain tilanteessa #2. Tilanteen #1 hyöty tulee esille vain mikäli vakuutetulla ei olisi sillä hetkellä ollut maksaa 500€ kulua omasta pussista.

Itse vältän ottamasta vakuutuksia, joiden mahdollinen hyöty on tilanteen #1 kaltainen. Näissä tapauksissa vakuutusmaksun säästäminen/sijoittaminen mahdollistaa saman hyödyn ja lopputuloksen.

Kannattavuuslaskelma

Edellisen esimerkin kaltaista tilannetta tai vahingon laajuutta ylipäätään ei ole mahdollista ennustaa, mutta tässä vakuutusehdot astuvat kuvaan (Juuri ne mitä en ennen olisi ikinä jaksanut lukea läpi!).

Vakuutuksen kannattavuutta voi ja kannattaakin laskea. Aiheeseen liittyen riskinhallinta taas on oman kirjoituksensa arvoinen, joten keskityn tässä pääosin lukuihin ja maalaisjärjellä tehtyyn riskianalyysiin.

Otan pari tarkempaa kannattavuuslaskelmaa joilla voimme karsia edellisen esimerkin #1 kaltaisia tilanteita. Laskelmat teen Suomessa toimivien vakuutusyhtiöiden sivuillaan antamien vakuutusmaksujen ja tietojen pohjalta.

🐶Lemmikkivakuutus

Vakuutuksen hinta: 360€/v x 12 (koiran elinikä)

Ehdot lyhyesti:

– Maksat 35 % eläinlääkärikuluista ja lääkkeistä itse.
– Valittu enimmäiskorvausmäärä 2000€/v
– korvaus 1700€ (koiran hinta) mikäli koira katoaa/kuolee (10v ikään asti)
– Vakuutus ei korvaa tiettyjä toimenpiteitä esim hampaita

Suurin mahdollinen rahallinen hyöty 12v elinaikana:

Koiran eläinlääkärikulut 2700€/v (max. korvausmäärä + omavastuu)

Sinulle aiheutuneet kulut:
4 300€ (vakuutusmaksu 12v)
8 400€ (omavastuu 12v)
Yhteensä = 12 700€

Vakuutuksesta saatu korvaus: 24 000€ (2000€ x 12v)
Vakuutuksen kulut: 12 700€ (omavastuu+vakuutusmaksu)

Rahallinen hyöty: 11 300€

Tämänkaltainen tilannehan tuskin on kovin realistinen mutta paljastaa vakuutuksen maksimaalisen hyödyn. Sillä että pääsisit hyödyntämään vakuutuksen täyden potentiaalin, joudut maksamaan itse lähes 13 000€.

Pelkän vakuutusmaksun hinnalla käyttäisin lemmikkiä eläinlääkärillä sen elinaikana esimerkiksi:

10x yleistutkimus (600€)
5x röntgen (700€)
5x lääkekuuri (600€)
4x verikoe CRP (100€)
3x silmätarkistus (300€)
1x virtsakivileikkaus (1000€)
1x kasvain/vierasesine ym. leikkaus (1000€)

yht. 4300€

Kyseisten toimenpiteiden hinnaksi tulisi 4300€, jotka ilman vakuutusta maksettaisiin täysin itse.

Vakuutuksella saman toimenpidelistan loppuhinnaksi tulisi 5 800€, kun mukaan lasketaan itse vakuutuksen hinta 12v ajalta. Vasta kun korvattavien kulujen määrä ylittää noin 7000€ astuu vakuutuksen suora rahallinen hyöty esiin. Seuraavaa laskutapaa voi käyttää tämänkaltaisten vakuutusten kannattavuuden puntarointiin

Vahingon suuruusomavastuuvakuutus 4300€ + omavastuuVakuutuksen €€€-hyöty
2000€700€5000€-3000€
4000€1400€5700€– 1700€
6000€2100€6400€-400€
8000€2800€7100€+900€
10 0003500€7800€​2 200€

Vasemmalta oikealle:

Vahingon suuruus (kulu 100% ilman vakuutusta).
Vakuutuksella tästä maksetaan 35% omavastuu.
Vakuutusmaksu 4300€ + omavastuu = kokonaiskustannus

vakuutuksen €€€-hyöty = vahingon suuruus – kokonaiskustannus

Jäljelle jää enää riskin puntarointi. Kuinka todennäköisenä pidän, että koirani sairaskulut ylittävät tuon 7000€ sen elinaikana?

🌴Matkavakuutus POP-Pankki*
(Etu ei enää voimassa)

Kannattaako vakuuttaa vai sijoittaa

Kaikki vakuutukset joissa mahdollinen hyöty on todella epätodennäköinen tai huono (suhteessa vakuutusmaksuun), suosittelen säästämään tai sijoittamaan summan. Parhaassa tapauksessa tälle itse sijoitetulle rahalle ei ole tarvetta, jolloin säästät koko sijoitetun pääoman.

Vakuutusmaksujen määrän sijoittaminen on kannattavampaa niin kauan kun aiheutuneen vahingon kustannukset alittavat summan: vakuutusmaksu + omavastuu + korkotuotto.

Tästä esimerkkinä esittämäni lemmikkivakuutus, jonka toisena vaihtoehtona on sijoittaa vakuutusmaksujen määrä, jolla maksaa mahdollisesti aiheutuvat kulut.

Esimerkkitilanne:

Koira sairastuu ensimmäisen kerran 7-vuotiaana ja vaatii 1000€ leikkauksen.

1. Sinulla on vakuutus

Olet maksanut vakuutusmaksua 7 x 360€ = n. 2500€ Maksat leikkauksen omavastuun 350€ Kustannus: -2850€

2. Vakuutusmaksun määrä sijoitettu

Olet sijoittanut vakuutusmaksun 30€/kk, 7v ajan 5% tuotolla

Sijoitusten arvo: 3000€ Kustannus: -1000€

Mikäli koira menehtyisi 7-vuotiaana kyseisessä leikkauksessa,:

1. Sinulla on vakuutus

Leikkauksen omavastuu + vakuutus = 2850€ Kertakorvaus kuolemasta 1700€ (koiran hinta) Kokonaiskustannus: 1150€

2. Vakuutusmaksun määrä sijoitettu

Olet sijoittanut vakuutusmaksun 30€/kk, 7v ajan 5% tuotolla

Sijoitusten arvo: 3000€

Maksat yhä vain leikkauksen hinnan (1000€) Kokonaiskustannus: 1000€ Sijoitettu pääoma jäljellä: 2000€ josta koron osuus n. 500€

Kamala esimerkki, mutta tämänkaltaisessa tapauksessa vakuutusmaksujen sijoittaminen itse voi olla parempi vaihtoehto. Suosittelen lemmikkivakuutusta kuitenkin niille ihmisille, jotka tietävät että raha ei pysy heillä taskuissa, sillä vahingon sattuessa ilman vakuutusta nämä rahat tulee löytyä jostain.

Siinä piileekin monen syy ottaa myös niitä vakuutuksia, joiden suora rahallinen hyöty on epätodennäköinen. Vakuutus tasaa oman talouden menojen heiluntaa. Voi olla turvallisempaa maksaa 30€/kk 12 vuoden ajan, saamatta rahoille vastinetta, kuin maksaa kerralla jopa tuhansien eurojen kulu täysin yllättäen. Sijoittaa vai vakuuttaa -kysymyksen vastaus on siis hyvin riippuvainen vakuutuksen ottaneesta henkilöstä.

Luvuilla laskiessa vakuutusyhtiöiden edut kannattaa huomioida; Puhelinpäivystykset, apu ulkomailla, kertakorvaukset, bonukset ym. joista vakuutukseton ei hyödy.

Esimerkiksi lemmikkivakuutuksesta maksaisin mielelläni satoja euroja jos hoitoon pääsy tapahtuisi varmuudella ja heti. Siinä jollekkin markkinamiehelle tärppi.

Vastaa

  1. Elämäntyyli jolla säästän yli 11 000€ vuodessa – Ina Mattila avatar

    […] voimassa vain kun tiedän lähteväni pidemmälle matkalle. Vakuutuksista lisää kirjoituksessani Kannattaako vakuuttaminen ja vielä kattavammin kanssafirettäjän blogikirjoituksesta maksatko turhaan […]

    Tykkää

Jätä kommentti Elämäntyyli jolla säästän yli 11 000€ vuodessa – Ina Mattila Peruuta vastaus