Elokuussa tapahtui paljon, mutta päällimmäisenä mieleen tulee työmatka, jonka yhteydessä näin ystävääni. Ystävää jonka kanssa olen viimeksi viettänyt aikaa vuonna 2019, kun lähdimme käymään Saksassa ja Espanjassa (tapaamassa toista ystävää jota en myöskään ole tämän jälkeen nähnyt). Jaoimme lyhyessä ajassa kaikki juonenkäänteet viimeisen 6 vuoden ajalta ja lähtiessä sovimme ettei seuraavat treffit venyisi taas vuosien päähän, mutta jää nähtäväksi kuinka tämä toteutuu.
Paljastan, jos se ei ole jo selvää, että olen surkea pitämään yhteyttä ihmisiin ja laittamaan ”mitä kuuluu”-viestejä. Ei todellakaan se ihailtavin piirteeni, mutta ainakin tunnistan missä on parantamisen varaa.
Olenkin jo muutama vuosi sitten ottanut tavoitteeksi nähdä enemmän nykyisiä ystäviä ja yrittää saada lisää sellaisia. Jälkimmäinen huonolla menestyksellä tosin. Yritykset ovat kariutuneet siihen että ystävällisyys tulkitaan flirttailuksi, juttu ei etene tuttavuutta syvemmälle, mutta suurimmaksi osaksi siihen, että näin aikuisena ihmisiin on vaikea tutustua. Ei ole enää samaan tapaan koululuokkia tai harrastusporukoita joiden kautta ystävystyy pakostakin. Tutustuminen, saati ystävystyminen vaatii paljon enemmän aikuisena kuin mitä se lapsena tai teininä vaati. Moni pystyy varmasti samaistua kokemukseeni.
Ystävä jota tapasin pitkän tauon jälkeen on ehdottomasti ystävä, jonka kanssa haluan ystävyyden säilyvän. Se, ja 6 vuoden tapaamisväli, sai minut myös ajattelemaan syvemmin tavoitettani saada lisää ystäviä. Olen soveltanut hajauttamisen periaatetta kaverisuhteissa, ja ajatellut että koska kaikki suhteet eivät suurella todennäköisyydellä tule säilymään loppuelämää, on tärkeää että niitä on monta. Luulen, että on aika vaihtaa strategiaa ja pyrkiä ensisijaisesti ylläpitämään nykyisiä ystävyyssuhteita uusien tavoittelun sijaan.
Näillä saatesanoilla elokuun kuukausikatsaukseen☺️
Tulot
Palkka. 1500€
Vuokratulot 2876€
Muu: 7€
Yhteensä: 4383€
Vuokratulo brutto, muut netto.
Asunnoista jälleen kaikki vuokrattuina, mikä tasaa kassavirran taas tästä eteenpäin suunnilleen +/-0 tilaan. Nostin kuukauden aikana myös salkusta noin 1200€ ja olen pyöritellyt päässäni huomioinko tämän tulona. Käytännössä olen vain siirtänyt rahaa tilitä toiselle. Oman talouden kassavirran kannalta tuo olisi oleellinen tieto, kun taas säästöastetta se vääristäisi. Päädyin ratkaisuun etten huomioi mahdollisia nostoja tulona kuukausikatsauksissa.
Menot
Lainanlyhennys 647€
Korkokulut 580€
Hoitovastike 874€
Rahoitusvastike 998€
Muut 393€
Menot yht. 3 492€
josta kulut 1 847€
*kulut = menoista vähennetty lainanlyhennys sekä rahoitusvastike
Oma elämiseni huveineen maksoi elokuussa alle 900€. Näihin huveihin lukeutuu tavallisen arjen (ruoka, asuminen ym.) lisäksi mm. seikkailupuistopäivä, proteiinijauhetilaus, pari lounasta ja muutamat junaliput.
Tämä oli muuten ensimmäinen kuukausi yli vuoteen kun remppakuluja ei ollut lainkaan, jos paria uutta poranterää ei oteta huomioon. Asuntojen remontointi on osoittautunut kyllä tehokkaaksi tavaksi päästä liiasta käteisestä eroon.

Kehitys
Säästöaste: +2536€ (57,9%)
Salkun kehitys: +8 381€ (+8,7%)
Nettovarallisuus: +7 927 (+2,8%)
Sijoitukseni -sivulla seuraat varallisuuteni kehitystä ja historiaa.

Jätä kommentti