Olen saavuttanut pisteen, jossa minut voi melko varmasti nähdä jo pitkäaikaistyöttömänä. Virallisesti tuo meriitti saatiin jo yli vuosi sitten, mutta nyt kun työttömyyskorvaukseni maksajana on Kela tuntuu työttömän indentiteettini vahvistuneen aavistuksen verran.
En tosin ole ikinä oikein tuntenut itseäni työttömäksi, eikä sellaiseksi profiloituminen kai tuo mitään suurta etua. Liekö syynä tälle tunteelle se, että teen satunnaisesti sivutoimisia töitä kirjoittamalla vai se, että päiväni eivät näytä eivätkä tunnu siltä millaiseksi itse kuvittelen työttömän elämän. Ennakkoluulojeni muovaama kuva pitkäaikaistyöttömästä ei ole kovin imarteleva, mutta ihan yhtä työtönhän minä olen toisaalta kun kuka tahansa muukin kortistossa oleva.
Tämä tosin vain toistaiseksi. Alkukesä tuo todennäköisesti uusia mielenkiintoisia kuvioita tähän, mistä varmasti lisää myöhemmin!
Tulot
Palkka. 0€
Vuokratulot 2156€
työmarkkinatuki 694€
Yhteensä: 2 850€
Vuokratulo brutto, muut netto.
Maaliskuussa yksi asunnoista tyhjeni samalla kun saimme omaan vanhaan kotiimme uudet asukkaat sisään, joten jälleen asunnoista 4 vuokrattuna, 2 tyhjillään ja yksi omassa käytössä.
Maaliskuu oli myös ensimmäinen kokonainen kuukausi ansiosidonnaisen päivärahan päättymisen jälkeen. Siirtyminen työmarkkinatuelle tarkoittaa merkittävää tulojen tippumista, mutta jos ottaa huomioon sen etten uskonut saavani mitään, on pienikin tuki oikein mukava yllätys! Tuki tulee jatkossa olemaan noin 0-500€/kk, siihen saakka että työllistyn tai kuvioni ratkeavat muulla tavalla.
Menot
Lainanlyhennys 627€
Korkokulut 551€
Hoitovastike 865€
Rahoitusvastike 1169€
Muut 5193€
Menot yht. 8 405€
josta kulut 6 609€
*kulut = menoista vähennetty lainanlyhennys sekä rahoitusvastike
Asuntojen osalta kuukausi oli tavanomainen. Useampi korontarkistus osuu loppukevääseen/alkukesään, kuten myös uudet vastikelaskut, joten kulujen laskemista saa vielä hetken odotella.
Maaliskuun muut isommat kuluerät:
Remontti: 4483€
eläinlääkäri: 245€
Autovakuutus: 145€
Sähkö: 113€
Kehitys

Säästöaste: -3759€ (-131,9%)
Salkun kehitys: -2611€ (-2,7%)
Nettovarallisuus: -8720 (-4,1%)
Nettovarallisuuden merkittävä lasku johtui pääosin 10 000€ remonttilainasta. Useampi tyhjä asunto ja näiden remonttikulut ovat syöneet kassan melko tyhjäksi eikä talven jäljiltä tilillä ole turhan paljoa painetta, joten päädyimme ottamaan yhteensä 15 000€ remonttilainaa, josta nostamatta vielä 5000€. Alunperin laina oli tarkoitus maksaa tämän vuoden puolella pois samalla kun myymme yhden asunnoista, mutta tilanteet elävät ja vaikuttaisi siltä, että emme lähde myymään yhtään kohdetta.
Sijoitukseni -sivulla seuraat varallisuuteni kehitystä ja historiaa. Sharevillessä käyttäjää Inaa seuraamalla näet kaupankäyntini yhden salkkuni sisältä

Jätä kommentti