Tilinpäätös 2024

Täällä taas! Tuntuu että siitä on vasta hetki kun kirjoitin edellistä tilinpäätöspostaustani tänne. Vuosi on siis todella mennyt vauhdilla ja jälleen kerrataan alkuun lyhyesti mitä vuosi 2024 piti sisällään.

🩺 Olin sairasomalla vuoden ensimmäisen puolikkaan, jonka syynä jatkuva sairastaminen, jonka aiheuttajaa ei tuntunut löytyvän. Sain lopulta lääkekokeilun, jonka toimiessa hintalappu olisi tullut olemaan kelakorvauksen ulkopuolella olevasta lääkkeestä yli 1000€/kk. En tiennyt toivoinko enemmän lääkkeen toimivan vai en.

⚡ Kesän aikana vointini kuitenkin koheni ja pääsin takaisin tavalliseen arkeen kiinni. Pyöräilin vuoden tauon jälkeen eikä syöminen vaatinut pahoinvointilääkettä. Tästä osaa olla taas hetken kiitollinen.

📍 Mahdollisesti ensimmäinen vuosi kun en matkustanut LAINKAAN. Tai no, kerran suuntasimme koko perhe kohti Tamperetta matkailuautolla ja Lapuan kohdalta matka jatkui hinausautolla Seinäjoelle.

🏠 Meistä tuli asuntosijoittajia! Oikeasti olemme kyllä olleet sellaisia jo neljä vuotta, mutta nyt homma tuntui saaneen uuden vaihteen silmään.

🔨 Asuntoihin liittyen pääsimme remontoimaan kahta ostamaamme kohdetta ja se se vasta on palkitsevaa hommaa. Oman työn jälki näkyy heti ja pääsemme tekemään rakaisuita, joilla erottua eduksemme hieman yksitoikkoisella vuokramarkkinalla.

🚗 Ostimme ensimmäisen yhteisen automme keväällä. Omissa silmissäni maailman hienoimman sellaisen!

📸 Perustin @asuntokapitalisti -instagramtilin. Saattaa kuulostaa jonkun korvaan pieneltä jutulta, mutta ette usko kuinka innoissaan tästä voi olla. 

⏳ Kaksi vuotta sitten kutsumani ”uusi arki” on muodostunut vain arjeksi. Vaikka työttömyys ei ehkä ole tavoitteeni kannalta ideaalitilanne niin onhan se välillä tuntunut siltä, että pääsin kokeilemaan tavoittelemaani fire-elämää ennakkoon. Niin ja varoitteluista huolimatta päivätöihin ei ole suurta kaipuuta, tylsyys ei ole iskenyt vieläkään eivätkä rahatkaan ole loppu. Elämäntyyli selkeästi sopii minulle.

✏️ Vaihdoin blogialustaa ja siirsin kaikki kirjoitukset uuteen blogiin. Kommentteja, ja edes kaikkia tilaajia en kuitenkaan saanut siirrettyä, mutta oletettavasti takaisin on löydetty. Havahdun välillä siihen kuinka paljon sivulla on oikeasti liikennettä ja tätä blogia todella luetaan! Kiitos<3

Sitten vuoden 2024 lukuihin.

Tulot 35 800€

Vuoden merkittävin tulonlähteeni oli ansiopäiväraha sekä sairauspäiväraha, joita sain yhteensä 14 800€. Sairauspäivärahaa sain muistaakseni tammi-maaliskuun ajalta, jonka jälkeen olin heinäkuuhun saakka käytännössä lähes tuloton. Tuilla eläminen on itselleni ainakin vain väliaikainen tilanne, mutta myönnän sillä olevan vähän ikävä klangi. Muutoksen tuulet puhaltavat näihinkin etuuksiin ja toivon mukaan myös omaan tilanteeseeni.

Vuokratuloja sain neljästä asunnosta 18 200€ (brutto), joista 3 oli ympäri vuoden vuokralla ja yksi uusi asunto vuokrattu vasta syksystä eteenpäin. Asuntojen (ei remonttikohteiden) vuokrausaste pysyi 100%:ssa, kuten tähänkin asti. Jokainen asunto sai myös uudet vuokralaiset tai vanhat vuokralaiset uudet vuokranantajat.

Palkkaa sain ainoastaan sivutoimisista kirjoitustöistäni, vain noin 990€. Viime vuonna voimaan astunut työttömyysturvan suojaosan poisto ei kannustanut tekemään ainakaan enempää töitä vaikka tämänkin tietysti kuulostaa kamalalta. Jokainen voi miettiä tätä omalle kohdalleen todella progressiivisen veroprosentin muodossa.

Muita tuloja muistamiset/lahjat, kodinkoneiden myynti, kirppistulot, veronpalautukset ym.

Olenko tyytyväinen näihin tuloihin? Olen ja en. Toivoisin tietysti että oma panokseni näkyisi tuloissani enemmän ja myös firetavoitteeni kannalta olisi otollisempaa jos tuloista jäisi enemmän myös sijoitettavaksi. Toisaalta tämä on ollut omaan kulutukseeni nähden täysin riittävä määrä ja tilanteeseen nähden jopa aika hyvä tulos! Verotuspäätös tietysti sinetöi kaiken, mutta mainittavaa on, että huomioin jäännösverot tai palautuksen aina kyseisen vuoden tulona/menona.

Menot 47 500€
..josta kulut 32 700€

Lainanlyhennys: 4 500€
Korot: 6 500€
Hoitovastike: 6 600€
Rahoitusvastike: 10 300€
Muu: 19 600€

Asuntoihin upposi tämän mukaan 27 900€ vuoden 2024 aikana! Todellisuudessa luku on tätäkin korkeampi. noin 40 000€ kun mukaan laskee remonttikuluja, varainsiirtoveroja ja muita satunnaisia menoja, jotka näkyvät tällä hetkellä muu-kategoriassa.

Muu-kategoria on siitä mielenkiintoinen, että se pitää sisällään myös oman elämiseni jonka kulut pysyivät tuttuun tapaan hyvin matalana. Muutama highlight omasta kulutuksestani:

  • Ruokaan käytin rahaa alle 1200€ koko vuoden aikana eli noin 3,3€/pv.
  • Asumiskustannuksemme ovat melko matalat ja pystyimme laskemaan hoitovastiketta (nyt 142€/kk) jo kesällä sekä jättämään perimättä joulukuun vastikkeen kokonaan.
  • En muista ostaneeni yhtään uutta vaatetta vuoden aikana. Sen sijaan karsin näitä ja myin ylimääräisiä vaatteita kirpputorilla – heikolla menestyksellä.
  • Eläinlääkäriin ja koirien ylläpitoon kului vuoden aikana ehkä noin 500€ (arvio omasta osuudesta). Tällä sai ruoat, matolääkkeet, vatsalääkkeet, tarvikkeet, korvahuuhteen, toisen koiran erityisruoat ja yhden eläinlääkärireissun.
  • Ostin itselleni muutamia juuri minua ilahduttavia asioita kuten höyrypesurin ja kuorintahanskan. Olen todella huono shoppailija ja erityisesti ostokset vain itseäni varten jäävät liian usein hyllyyn.

Varallisuus

Osakkeet ja rahastot: 94 500 €
Asunnot: 459 000 €
Käteinen: 4 000 €
velat: 331 500 €

Bruttovarallisuus: 557 500 €
Nettovarallisuus: 226 000 €

Vuosi ei mennyt täysin odotusteni mukaisesti, mutta tästä huolimatta nettovarallisuus otti varovaisen askeleen eteenpäin, noin 14 500€. Varallisuuteni ja sijoitusteni kehityksestä enemmän Nordnetin postauksessa kahdeksan vuotta taloudelliseen riippumattomuuteen, jossa kerron osakesalkun rajusta laskusta, asuntosijoitustoiminnan kasvusta sekä siitä, että minusta tuli vuoden aikana bruttopuolimiljonääri!

Vuoden 2025 tavoitteet, odotukset ja toiveet ovat vielä työpöydällä ja odottavat konkreettisempaa suunnitelmaa. Selvää on kuitenkin, että toiminta kohti taloudellista riippumattomuutta jatkuu myös tulevana vuonna!

Kommentit

  1.  avatar

    Super interesting to read! Wish you success in 2025!!

    Tykkää

    1. Ina Mattila avatar
  2.  avatar

    Eikös tuo ansiopäiväraha lopu joskus ja sitten työmarkkinatukea? Vaikuttaako sinulla sitten pääomatulot työmarkkinatuen määrään? Oletko stressitestannut taloutesi työmarkkinatuella? Voisi kuvitella että ei ole helppoa saada työmarkkinatuella ollessa sijoituslainaa uusiin asuntosijoituksiin.

    Tykkää

    1. Ina Mattila avatar

      Loppuu, itse asiassa nyt tammikuussa ja kirjoitan juuri kirjoitusta siitä mitä tulen tekemään. Voin ennakkoon paljastaa, etten tiedä vielä itsekään.
      Pääomatulot sekä ansiotulot vaikuttavat työmarkkinatukeen, joten jos olisinkin siihen oikeutettu niin etuus jäisi todella vähäiseksi. Puhutaan ehkä kympeistä, korkeintaan satasista, joten sen varaan ei ole todella tarkoitus jäädä.

      Tykkää

Jätä kommentti