Elokuu 2024
🪚 Sijoitusasunnon remontti valmistui! Tästä tulossa oma kirjoituksensa. Pääsin myös tekemään ensimmäiset paikkaukset ja maalaukset 2018 ostamaani uudiskohteeseen, jossa elämisen jäljet alkoivat jo näkyä.
🏠 Vuokrasimme kaveripariskunnan kanssa mökin ja vietimme rennon viikonlopun Kalajoella. Pakkasin koirien ja poikaystävän tavarat, ruoat ja hygienitarvikkeet, mutta unohdin omat vaatteeni eteiseen(:
💛 Näin myös tätiäni ja serkkuani, joita on kerran vuodessa ihana nähdä ja haikea hyvästellä.
🔑 Kahteen asuntoon muutti uudet vuokralaiset. Valinnanvaraa oli enemmän kun osasin toivoa ja ehdokkaista pääsin valitsemaan parhaat mahdolliset, omiin kriteereihin sopivat.
📺 En katso tositv-sarjoja paitsi yhtä. Ainoa paheeni, Love is blind, jonka UK-kausi oli pakko katsoa ja raportoida sarjan juonenkäänteistä säännöllisesti kotitalouden toiselle, sarjasta vähemmän kiinnostuneelle osapuolelle.
🔋 Paremman voinnin rohkaisemana innostuin suunnittelemaan loppuvuotta ja tällä hetkellä kaikki pöydällä olevat vaihtoehdot tuntuvat hyviltä. Tekemisen ja liikkumisen mahdollisuutta osaa taas arvostaa enemmän ja nyt on aika ottaa siitä ilo irti. 📉 Menot ylittivät tulot, salkku ei ottanut tuulta alleen, varallisuus laski ja yksi asunto oli odotettua pidempään tyhjänä –>
Tulot
Palkka. 0€
Vuokratulot 1460€
APV-raha* 1569€
Muu 0€
Yhteensä 3029€
Vuokratulo brutto, muut netto.
*Ansiopäiväraha
Jälleen palkaton kuukausi. Ansiopäivärahan suojaosan poistuminen ei varsinaisesti kannusta tekemään töitä, eikä kesän jaksaminen sellaiseen kyllä ole muutenkaan oikein taipunut. Vaikka onkin ikävä (ja ehkä vähän noloa) myöntää, niin otan mielummin ansiopäivärahan kokonaisuudessaan mielummin kuin ansiopäivärahan ja palkan, josta on viety puolet, maksettu verot ja jonka eteen olen työn suorittanut.
Pääomatulot eivät vaikuta ansiopäivärahan määrään millään tavalla, mikä on tilanteessani iso etu. Varsinkin kun asuntojeni tuotot eivät tällä hetkellä riitä kattamaan täysin niiden kuluja. Elokuussa vuokratuloja oli kolmesta asunnosta, kuluja viidestä.
Menot
Lainanlyhennys 395€
Korkokulut 602€
Hoitovastike 601€
Rahoitusvastike 831€
Muut 1323€
Menot yht. 3752€
josta kulut 2526€
*kulut = menoista vähennetty lainanlyhennys sekä rahoitusvastike
Elokuussa remontti söi aika tehokkaasti varoja ja tällä hetkellä tilillä on ylimääräistä melko tarkalleen vain sen verran että saan uuden keittiön maksettua syyskuun alussa. Säästäminen on oikeastaan ihan mukava päästä aloittamaan puhtaalta pöydältä.
Onnekkain sattuma oli oman kotimme (=isoimman lainan) korontarkistuspäivän osuminen elokuun puoliväliin kun 12kk euribor oli tehnyt oikein mukavan harppauksen alaspäin! Tämä tietysti näkyy vasta syyskuun menoissa, mutta jokunen kymppi tulee säästymään.

Kehitys
Säästöaste: +503€ (16,6%)
Salkun kehitys: -9 994€ (-8,1%)
Nettovarallisuus: -11 037€ (-4,9%)
Heinäkuussa vuoden ensimmäisen puolikkaan tuotto oli palanut ja elokuu ei ainakaan parantanut tilannetta lähes 10 000€ laskullaan. Pääsyy löytyy salkun isoimman omistuksen merkittävästä laskusta, mutta myyntiaikeisiin en ole ainakaan vielä nähnyt aihetta.
Remontoidulle asunnolle ei myöskään ole vielä saatu arviota uudesta arvosta, mutta minulla on vahva usko, että se tuo positiivisen tuulahduksen tähän vähän alakuloiseen sijoitusten kehitykseen nyt syyskuun aikana.

Sijoitukseni -sivulla seuraat varallisuuteni kehitystä ja historiaa. Sharevillessä käyttäjää Inaa seuraamalla näet kaupankäyntini yhden salkkuni sisältä.

Jätä kommentti